Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Perho & Pääskysaari – ehdottomia puolitotuuksia elämästä.

24. toukokuuta 2018

Voiko toisen aikuisen pakottaa ystäväkseen? Mitä tehdä, jos FoMO piinaa? Miksi meitä aina hävettää? Onko epävarmuus pysyvä tila ihmisessä? Miksi raha on tabu? Milloin empatia alkaa kääntyä itseään vastaan?

Hittikirjoja kirjoittaneet ja monilla eri kanavilla nähdyt ja kuullut media-ammattilaiset Anna Perho ja Jenni Pääskysaari käsittelevät uudessa podcast-sarjassaan isoja teemoja. Tekijät lähestyvät muun muassa häpeää, perfektionismia, rahaa ja ystävyyttä porautuen jokaisessa jaksossa yhteen aiheeseen.

“Kun aiheita on vain yksi, vajaassa tunnissa pääsee jo johonkin. Karvainta ja kiehtovinta on huomata, että kaikki asiat voi kääntää vielä kerran ympäri: mitäs jos ajattelisitkin näin? Kun juttelen Jennin kanssa, näen maailman hetken aikaa toisenlaisen prisman kautta. Kaltaiselleni tuomiopasuunalle on terveellistä ja tuskallista päästä huomaamaan, että omiin ajatuksiin rakastuminen ei tarkoita sitä, että ne ovat totta. ”, Perho sanoo.

Uutisia ja maailman ilmiöitä mediatyössään pohtivien Perhon ja Pääskysaaren erilaiset näkökulmat törmäävät usein, joten intensiivinen keskustelu sinkoilee pinnallisen ja syvällisen, kipinöinnin ja konsensuksen, hauskan ja vakavan välillä – kuten parhaat pöytäkeskustelut aina.

“Keskustelun alussa väitämme aiheesta jotakin ja vaadimme toisiltamme perusteluja. Sitten rönsyilemme sivupoluille palaten ehkä lopuksi takaisin ruotuun. Yritämme jalkauttaa teemamme arkeen ja antaa kuulijalle jotain konkretiaa. Vaikka käytännönläheisyys jää välillä vain haaveeksi, olen saanut monta ahaa-elämystä kuunnellessani Annan juttuja. Olemme tienneet toisemme jo pitkään töiden kautta, mutta vasta näitä podcasteja tehdessä tutustuimme toisiimme. Saattaa olla, että kymmenien tuntien yhteisten keuhkoamisten jälkeen uskallan sanoa Annaa jo ystäväksi. Saattaa myös olla, että Anna poistaa numeroni kännykästään”, kertoo Pääskysaari tekemisestä.

Myös RadioPlayn tuotepäällikkö Kirsi Takala on uudesta sarjasta ja median superkaksikosta innoissaan.

”Kun saamme kaksi näin mahtavaa ja pitkän linjan ammattilaista yhdistettyä, tuloksena on todella kiinnostavaa sisältöä. Räväkkä ja suorapuheinen Jenni pääsee kerrankin kertomaan ajan kanssa näkemyksiään, ja Suomen tuotteliaimpiin kolumnisteihin kuuluvan Annan ajatusmaailma poikkeaa Jennistä kutkuttavan paljon. Sarja on myös hyväntuulinen ja hauska”, herkuttelee Takala vastakkainasettelulla.

Kaksi ensimmäistä jaksoa Perho & Pääskysaari -sarjaa julkaistaan RadioPlayssä torstaina 24.5. Uusi jakso ilmestyy joka torstai.

Haastattelupyynnöt: Kirsi Takala, kirsi.takala@bauermedia.fi, 040-5654956

 

RadioPlay on Bauer Median digitaalinen audiopalvelu, joka löytyy osoitteesta RadioPlay.fi tai sovelluskaupasta.

 

Bauer Median radiouutiset lukee jatkossa tekoäly

Bauer Median radiouutiset lukee jatkossa tekoäly

3.4.2024

Iskelmä Gaala 2024: Behm äänestettiin vuoden artistiksi

Iskelmä Gaala 2024: Behm äänestettiin vuoden artistiksi

16.2.2024

Iskelmä Gaala 2024: Bee on vuoden tulokas

Iskelmä Gaala 2024: Bee on vuoden tulokas

16.2.2024

Bauer Media laajentaa digitaalista mainosverkostoaan mobiilipeleihin

Bauer Media laajentaa digitaalista mainosverkostoaan mobiilipeleihin

6.2.2024