Kaikki artikkelit

Radiossa | 14.2.2019

Bauer Media tavoittaa yli puolet suomalaisista

Radio on toimiva media, joka tavoittaa lähes kaikki suomalaiset, erityisesti täysi-ikäiset ostoksista vastaavat, ja tekee sen monia muita medioita laajemmin vuorokauden eri vaiheissa.

Kansallista radiotutkimusta toteuttava Finnpanel järjesti helmikuun alussa jokavuotisen Radiovuositilaisuuden Helsingin Tennispalatsissa. Tilaisuudessa saimme kuulla hyviä uutisia radion nykytilasta sekä syitä siihen, miksi radio on rikkonut ennätyksiä vuosi toisensa perään.

Kaupallisen radion ääressä viihtyy joka viikko lähes 74 prosenttia suomalaista, ja Bauer Median radiokanavilla tavoitamme viikoittain 2 500 000 suomalaista, siis noin puolet koko kansasta. Kaupallisten kanavien ykkösenä jatkaa edelleen Radio Nova, joka on erityisen suosittu aktiivisen 25–54-vuotiaan aikuisväestön ja naiskuuntelijoiden keskuudessa.

25-54 -vuotiaiden profiili on vahvasti edustettuna myös muilla Bauer Median kanavilla, erityisesti Radio Cityllä ja SuomiRockilla. Kokonaisuudessaan pakettimme palvelee siis sekä suuria massoja tavoittelevia mainostajia että niitä, joilla on erityisiä kohderyhmätarpeita. Erilaisilla kanavayhdistelmillämme voimme tavoitella mieskuuntelijoita, aikuisia tai nuoria naisia, päivittäisostoista vastaavia jne.

Ylipäätään radiokuuntelun hyvä suosio kertoo myös siitä, että erityisesti kaupallinen kenttä on kokonaisuudessaan rakentunut kuuntelijoiden mieltymyksiä parhaiten palvelevaksi, näin pystymme palvelemaan myös asiakkaitamme. Laadukkaat sisällöt ovat olleet ja tulevat jatkossakin olemaan tekemisemme keskiössä.

RadioMedian keräämien mainosmyyntitietojen mukaan kaupallinen radio jatkoi kasvuaan myös vuonna 2018, itseasiassa jo viidettä vuotta peräkkäin. RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller avasi tilaisuudessa syitä siihen, miksi radio on onnistunut viimeisen viiden vuoden aikana rakentamaan kumulatiivisesti yli 24 prosentin kasvun:

”Mainostajat ovat selvästi huomanneet radion merkityksen huomioarvon rakentajana sekä roolin mainonnan kohdennettavuudessa. Sisältöjä kulutetaan yhä enemmän äänen avulla, eli on merkityksellistä miettiä, miltä brändi kuulostaa. Brändimainonnan osalta audiossa on valtavasti potentiaalia tunnevaikuttamisessa ja muistijäljen synnyttämisessä.”

Lineaarisen radiokuuntelun rinnalla audiokulutuksen hyvää kehitystä on tukemassa myös podcastkuuntelun positiivinen kehitys. Bauer Media aloitti omien podcastien julkaisun vuonna 2017 ja jo nyt tavoitamme RadioPlay-sovelluksellamme kuukaudessa yli 600 000 kuuntelijaa. Kansainvälisesti podcastkuuntelu on erityisen suosittua nuorempien kuuntelijoiden ja erityisesti miesten keskuudessa. RadioPlay-sisältömme on kuitenkin onnistunut saamaan erityisesti naiskuuntelijoiden huomion, tammikuussa kuuntelijoistamme selvästi yli puolet oli naisia.

Näistä lähtökohdista Bauer Median, ja koko toimialan, on hyvä lähteä kohti uutta, vuoden 2020 alussa alkavaa toimilupakautta. Saimme viestintäministeriöltä viime vuoden lopulla varmistuksen siitä, että kaikki kanavamme kuuluvat pitkin Suomea myös seuraavalla toimilupakaudella, joka kestää täydet kymmenen vuotta. Kasvava radiomarkkina, audion kuluttamisen uudet muodot ja tekemisen kehittämisen turvaavat toimilupapäätökset antavat vahvan tukijalan, jonka päälle tämänkin vuoden yhteisiä onnistumisia on hyvä rakentaa.

Audiosaari - liity sinäkin

Bauer Median Audiosaari on ääneen erikoistunut Facebook-ryhmä. Liity sinäkin!

Sami Tenkanen Toimitusjohtaja

Sami Tenkanen toimii Bauer Mediassa toimitusjohtajana. Kokenut ja uteliaana maailmaa katseleva radioammattilainen pysähtyy mielellään tarinoiden äärelle, vaikka numerot ja excel-taulukot ovat myös lähellä Samin sydäntä. Vapaa-ajallaan innokas koiranulkoiluttaja ja alemman keskitason golfaaja on viime aikoina nähty hikoilemassa myös bodypump-tunneilla.

Lue kirjoittajan aiemmat artikkelit →