Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Menestystarinoita

Mikrovaikuttajat raikastivat Eccon brändi-imagoa – Suomen myyntibudjetti ylittyi 22 prosenttia

5. lokakuuta 2018

Tunnettu kenkäbrändi Ecco halusi päivittää suomalaisten kuluttajien brändimielikuvaa sekä viestiä nuorekkuutta ja trendikkyyttä myös nuoremmalle kohderyhmälle.

Haluttiin myös hyödyntää uudenlaista tekemistä brändimarkkinoinnin saralla, ja radion avulla haettiin kampanjalle kuusi mikrovaikuttajaa.

Mikrovaikuttajat ovat sosiaalisessa mediassa aktiivisesti esiintyviä tavallisia henkilöitä, jotka toimivat vaikuttajina omalle lähipiirilleen sekä kohtalaisen kokoisille seuraajaryhmilleen.

Eccon maajohtajan, Merja Virpiön, mukaan yhteistyöhön valittiin Radio Nova, koska radion avulla monikanavaisena toteutuksena oli mahdollista saada aikaan mahdollisimman laaja kuuluvuus ja näkyvyys. Radio Novan avulla tavoitettiin laajasti ydinkohderyhmää, +30-vuotiaita naisia, sekä 25—54-vuotiaita miehiä ja naisia.

Kampanjan tulokset osoittivat, että yhdistämällä mikrovaikuttajat ja radion voima osuttiin kultasuoneen. Asiakkaan raportin mukaan Eccon koko Suomen myyntibudjetti ylittyi toukokuussa 22 prosenttia ja kesäkuussakin 16 prosenttia.

”Ecco-brändi sai lisää positiivista näkyvyyttä, ja sen tunnettuus kasvoi. Mikä parasta, saimme lisää asiakasvirtaa kaikkiin myymälöihimme”, Merja Virpiö sanoo.

Kampanjan vaikutukset näkyivät myymäläkohtaisissa myyntitavoitteissa muun muassa siten, että Turun myymälän tavoite ylittyi 60 prosenttia ja Kampin 50 prosenttia. Kampanja-ajankohtana yhteistyö Radio Novan kanssa oli Eccon ainoa markkinointipanostus.

Tuloksiin oltiin erittäin tyytyväisiä, ja saimme kiitosta hyvin toimineesta yhteistyötä.

”Kampanja ja sen tulokset noteerattiin myös kansainvälisesti Eccon pääkonttoria ja muiden maiden myymälöitä myöten”, Virpiö kertoo.

Ecco brändimarkkinoinnin edelläkävijänä

Mikrovaikuttajien, eli tavallisten kuluttajien käyttäminen mainoskampanjoissa on viime aikoina ollut vallalla oleva trendi myös kansainvälisesti. Sosiaalisessa mediassa on törmännyt yrityksiin, jotka ovat hakeneet itselleen brändilähettiläitä tavallisten kuluttajien joukosta.

Radion sekä monikanavaisuuden avulla veimme ajankohtaisen ilmiön vielä askeleen pidemmälle.

Yhteistyön alussa Radio Novan iltapäivän Niina Backmanin äänellä etsittiin Eccolle mikrovaikuttajia, eli ambassadoreja, kokeilemaan ja inspiroitumaan Eccon kengistä sekä luomaan kesän 2018 trendejä.

Valitut ambassadorit valjastettiin tekemään omissa somekanavissaan itsensä näköistä, mutta asiakkaan puolesta puhuvaa materiaalia. Näin ollen he toimivat vaikuttajina muun muassa omassa kaveri- ja lähipiirissään.

Ambassadorien matkasta Eccon vaikuttajina tehtiin videomateriaalia, jota jaettiin Radio Novan sosiaalisen median kanavissa. Yhteistyötä tukemaan kirjoitettiin myös kolme natiiviartikkelia, joissa käsiteltiin kenkien ostamista ja huoltamista sekä uusia kenkätrendejä. Vaikuttavuustutkimusten mukaan osana laajempaa yhteistyötä natiivisisältö nostaa tuotteen ostoaikeita.

Kampanjan lopussa ambassadorien haastatteluista koostettiin mainosspotteja, joissa luonnolliset kommentit ja kokemukset herättivät ostokiinnostusta.

Ecco ambassadorit saavat jatkoa Radio NRJ:llä loka-marraskuussa 2018, mukana ripaus uutta twistiä.

 

Ecco ambassadorit tekivät tunnollista työtä somekanavissaan.

 

Video1:

Merja Virpiö kertoo Radio Novan ja Eccon yhteistyöstä:

 

 

Video2:

Fiilisvideo Ecco ambassadorien matkasta:

Tutustu Novan ja Eccon ambassadoreihin

Tutustu Novan ja Eccon ambassadoreihin! Kesän 2018 trendivinkit saat seuraamalla lähettiläitämme heidän somekanavissaan. Löydät linkit alta!Kaupallinen yhteistyö

Julkaissut Radio Nova Keskiviikko 23. toukokuu 2018