Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

RadioGaalan palkintosatoa: hybridijuontaja Veronica Verhon valinta vuoden radiojuontajaksi kertoo median ajankuvasta

2. huhtikuuta 2019

Ismo Heikkilä, Luova johtaja

Audion hypetys on tuonut myös meille etabloituneille toimijoille paljon hyvää: RadioGaala oli tänä vuonna erittäin hieno ja suosittu tapahtuma. Yli 700 alan toimijaa ja asiakasta biletti pari viikkoa sitten täyteen myydyssä Messukeskuksessa.

Bauer Media pokkasi pystin seitsemässä kategoriassa. Palkintoja jaettiin paljon, niin radion tekijöille kuin mainonnallekin. Siitä huolimatta toivon, että tulevaisuudessa näissä kinkereissä jaetaan lisäksi uudempien audioilmentymien, kuten äänibrändäyksen, podcastien ja äänikäyttöliittymien palkintoja ihan siinä missä parhaiden radiopromootioidenkin.

Suurin yllätys ja ajankuva oli naapuriradiomme NRJ:n iltajuontajan, Veronica Verhon, valinta vuoden radiojuontajaksi. Veronica on juuri nyt ollut hyvin näkyvillä television selviytymisohjelmassa, mutta niin on omassa ohjelmassaan ollut myös kahdeksan edellistä kertaa tittelin voittanut Jaajo Linnonmaa.

NRJ:llä on pyöreästi 400 000 kuuntelijaa, SuomiPopilla reilu miljoona. Äänet tulevat tyhmän miesoletetun lyhyellä matematiikalla siis muualta. Veronica on erittäin suosittu tubettaja. Hän edustaa nykyään kasvussa olevaa hybridijuontajaa, joka rakentaa tunnettuuttaan ja uraansa montaa eri reittiä ja mediaa hyväksikäyttäen. Kristallipalloa ei tarvitse hinkata kovin paljoa, että se näyttää tämän tendenssin nousevan piakkoin.

Radio Nova jälleen ykkönen

Olen iloinen siitä, että sekä vuoden valtakunnallinen että paikallinen radio löytyvät Suomen suurimman radiotalon valikosta. Radio Novan vuoden radio -perusteluissa tuomaristo kiinnitti huomiota ydinkohderyhmän ja kuunteluosuuden kasvamiseen sekä taloudelliseen tulokseen.

Vuoden radioksi palkittu Radio Nova otti ilon irti voitostaan.

Paikallisradiokisan voittaja Radio Pooki pärjäsi tekemisen meiningillä ja suurella kanavaosuudellaan. Molemmat ovat pitkäjänteisesti rakennettuja kanavabrändejä, joissa muutokset on tehty aina kuuntelijaa kunnioittaen. Yhdistettynä pitkiin toimilupiin nämä asiat lupaavat meille entistä syvempään juurtuvaa kulttuuria myös radion tekemiseen. Tulevaisuudessa lähetysvirtaa tosin kuunnellaan enenevästi myös muista lähteistä, toivottavasti täysin saumattomasti ja lähetyksen katkeamatta.

Myös Bauer Median pienin radio niitti suosiota: tamperelaisuuden ikoneihin mustan ja Aamulehden lisäksi kuuluva Radio 957 voitti Manserock-trilogiallaan vuoden radiopromootio -palkinnon. Paikallisylpeyttä korostavaan kokonaisuuteen kuuluivat kansallinen Popeda-päivä, jossa asema soitti koko päivän vain Popedan tuotantoa, Eppu-päivä, jossa Eppu Normaalin tuotanto soitettiin aakkosjärjestyksessä läpi sekä Juice Leskisen 40-vuotishaastattelujen uudelleen esittäminen.

Ansaittu media jylläsi, ja viesti levisi vahvasti valtakunnalliseksi suurten mediatalojen kiinnitettyä huomionsa näihin hassuihin ja lämminhenkisiin tempauksiin. Toivottavasti kaikki huomaavat viimeistään tästä, että yssäriä voi kuunnella myös RadioPlayn kautta, mikäli pirkanmaalainen sielunmaisema kaipaa etätukea.

Vahvoja henkilöhahmoja ja tuloksekas myyntitiimi

Tämän vuoden henkilöpalkinnot Bauerilla napsahtelivat väkeville hahmoille: Mika Laiti on vuoden radioammattilainen. Hän pyörii tutkimus- ja analytiikka-asioissa täysin eri sfääreissä kuin kukaan muu radion liepeillä. Vuoden paikallinen radiojuontaja on Ari Kettukangas Radio Pookista. Sujuvasanainen ja lämminhenkinen juontaja on tehnyt keikkaa ansiokkaasti myös imitaattorina.

Myös myyntimme sai tunnustusta, kun paikallisen myyntitiimin palkinnon pokkasi Bauer Median Helsingin myyntitiimi, joka vuoden 2018 aikana onnistui kasvattamaan tulostaan määrätietoisella tekemisellä. Suuret kasvuprosentit, asiakassuhteiden hallinta ja asiakkaiden luottamus sekä sitoutuminen tekemiseen siivittivät tämän tiimin ansaittuun voittoon!

Vuoden radioammattilainen: Mika Laiti

Vuoden paikkallinen myyntitiimi: Bauer Media Helsinki: Anne Sandström (vas.), Noora Aurila sekä Jarno Kanninen.

Vuoden tapahtumatoteutus -palkinnon voitti ansaitusti Iskelmäfestivaali, joka sivumennen sanoen on maamme paras kotimaisten hittien livekokemus. Mahtavaa, että pitkään olemassa ollut Iskelmän intohimon tiivistymä sai vihdoin tunnustusta! Kannattaa tsekata, kuinka radion mediaympäristö ja tapahtuma lyövät kättä luodakseen ykkösluokan kokemuksen kuuntelijalle ja kävijälle.

Kuvat RadioGaalasta: RadioMedia

Sari Seppälä palkittiin postuumisti

RadioGaalassa muistettiin myös tammikuun lopulla menehtynyttä Radio Novan juontajaa, Sari Seppälää, jonka elämäntyö radiossa palkittiin postuumisti Kultainen mikrofoni -palkinnolla. Sari oli hahmona kaupallisen radion peruskallio, jonka kuolema auttoi yli kanavarajojen ymmärtämään myös oman tekemisen merkitystä ja tärkeyttä.

Sari Seppälä 1968-2019

Ismo Heikkilä, Luova johtaja

Ismolla on taustallaan pitkä kokemus ja näkemys markkinoinnin maailmasta, supervoimana kaupallisen äänen hallinta. Hyvät ideat, uudet asiat ja elämykselliset tarinat yhdistettynä raikkaaseen kaupallisuuteen saavat tämän radioammattilaisen suun messingille.

Vapaa-aikana Ismo harrastaa sähköpyörätehtailua, juniorijääkiekkovalmennusta sekä autoratailua. Naamassa on jotain tuttua Raptori-yhtyeestä, vaikka parta vanhentaakin.

Kirjoittajan artikkelit