Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

Uniikki äänimaisema vahvistaa brändimielikuvaa

26. huhtikuuta 2018

Lauri Domnick, Head of Audio Branding

Mikä?

Äänimaisemointi tarkoittaa käytännössä sitä, että tilassa soi muu kuin perinteinen taustamusiikki, kuten radiokanava. Äänimaisemassa voidaan käyttää esimerkiksi luonnon ääniä, kuten lintuja, vettä tai tuulta. Mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Voimme rauhoittaa tai kiihdyttää. Ihastuttaa tai vihastuttaa. Hidastaa tai nopeuttaa.

Äänimaiseman suunnittelu lähtee aina siitä, mikä on brändin ydin ja mitä haluamme äänimaisemalla saavuttaa. Useimmissa tapauksissa pyrimme tuomaan äänimaisemaan joitain melodisia elementtejä, jotka kertovat myös brändistä. Esimerkiksi brändin äänilogon säveliä voidaan luovalla tavalla hyödyntää äänimaisemassa, jolloin siinä on heti joku tuttu elementti, jota kuulija ei ehkä tietoisesti osaa yhdistää kuulemaansa äänilogoon. Tunne kuitenkin välittyy, ja aivot osaavat tiedostamattammekin yhdistää tuon äänen brändiin.

Miksi?

Äänimaisemointi vaikuttaa ostokäyttäytymiseen. Sen vaikuttavuus perustuu neljään tapaan, joilla ihminen reagoi ääneen: fyysisesti, psykologisesti, kognitiivisesti ja käyttäytymällä. Kun tiedämme, millaiset äänet saavat ihmisissä aikaan erilaisia vaikutuksia, voimme suunnitella juuri haluttuihin lopputuloksiin johtavan äänimaiseman.

Äänimaisemoinnilla luodaan täysin uniikki ääni yritykselle, jota kilpailijan liiketiloissa ei taatusti kuule. Äänimaisemointi työkaluna korostuu etenkin silloin, kun koko brändin ääni on suunniteltu ja yhtenäinen kaikissa kanavissa, joissa asiakas yrityksen kuulee. Pystymme äänimaisemoinnilla tukemaan todella vahvasti asiakkaalle syntyvää brändimielikuvaa ja lisäksi vaikuttamaan asiakkaan käyttäytymiseen liikkeissä. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että äänimaisemointi olisi vaikuttanut tuloksiin negatiivisesti.

Esimerkkejä:

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:ssa soiva äänimaisema on suunniteltu rauhoittamaan matkustajia ja parantamaan asiakaskokemusta. Useiden kuukausien testauksen perusteella tässä onnistuttiin hyvin.

Glasgow’n lentoasemalla Skotlannissa haluttiin matkustajien rauhoittamisen lisäksi kasvattaa liikkeiden myyntiä. Tulokset olivat erittäin positiivisia, sillä myynti kasvoi kaikissa kentän myymälöissä jopa 10 prosenttia.

Wienin lentoasemalla haluttiin pidentää asiakasviipymää myymälöissä. Siinä onnistuttiin, sillä myynti kasvoi pidentyneen asiakasviipymän ansiosta neljä prosenttia. Vastaava myynnin kasvu saavutettiin Lontoossa Intu-ketjun kauppakeskuksessa.

Miten?

Suunnittelemamme äänimaisemat ovat lähtökohtaisesti generatiivisia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että äänimaisema ei ole valmis äänite, joka soituaan loppuun alkaa alusta. Sen sijaan soitin (The Ambifier) säveltää äänimaisemaa itse annettujen reunaehtojen mukaisesti. Kerromme esimerkiksi laitteelle sen, mitä ääniä, harmonioita ja tempoa sen tulee käyttää, ja näiden annettujen ”ohjeiden” mukaisesti laite alkaa säveltää äänimaisemaa.

Ihmisaivot eivät koskaan opi hahmottamaan äänimaiseman rakennetta, sillä se muuttuu ja uudistuu koko ajan. Näin vältämme myös tilanteen, jossa kyllästymme samaan musiikilliseen rakenteeseen. Tästä paras esimerkki lienee joulun aikaan kaupoissa soiva joululaulujen melko suppea soittolista. Tällöin etenkin henkilökunta voi kyllästyessään reagoida musiikkiin negatiivisesti. Pahimmassa tapauksessa yksitoikkoisella musiikilla saattaa olla vaikutusta myös  yleiseen työhyvinvointiin.

Tiedote Kampin äänimaisemoinnista:

https://www.bauermedia.fi/tiedotteet/aanimaisemointi-on-tullut-jaadakseen-kamppi-toimii-edellakavijana

Lauri Domnick, Head of Audio Branding

Lauri on Bauer Median ääniguru, joka on jo 20 vuotta työskennellyt musiikin ja äänen sekä niihin liittyen eri yritysten asiakaskokemuksen parissa. Ääni on Laurille paitsi työ, myös intohimo. Hän on kiinnostunut sen monista vaikutuksista ihmisiin – myös itseensä.

Vapaa-aikansa Lauri viettää mieluiten kotimaan erämaissa kartta ja kompassi kädessään – poluilla tai niiden ulkopuolella

Kirjoittajan artikkelit