Arvostettu äänivelho Lauri Domnick hyppää radiomaailmaan

21. elokuuta 2017

Uusimmalla rekrytoinnillaan Bauer Media vahvistaa asemaansa audiobisneksen suunnannäyttäjänä Suomessa.

Äänibrändäyksen asiantuntija, yksi maamme ansioituneimmista äänisuunnittelijoista, Lauri Domnick aloittaa työskentelyn Bauer Median palveluksessa. Bauer Media on Suomen suurin radiotalo ja Domnickin mukaantulon myötä Bauer voi jatkossa palvella asiakkaitaan entistäkin monipuolisemmin ja laadukkaammin.

Äänen merkityksestä liiketoiminnassa ja siitä, miten äänellä voi vaikuttaa asiakaskokemukseen, on alettu puhua Suomessa yhä enemmän. Bauer Media haluaakin olla audiobisneksen suunnannäyttäjä Suomessa, ja juuri äänisuunnittelun osaamista Domnick tuo taloon lisää. Domnickin lähestyminen äänisuunnitteluun poikkeaa perinteisestä.

– Äänellä ja musiikilla on kiva fiilistellä, mutta kun puhutaan liiketoiminnasta, ei pelkkä fiilistely ja hyvä meininki riitä. Äänisuunnittelu lähtee aina siitä, miten haluamme kuulijan reagoivan ääneen, olipa kyseessä ostohalujen lisääminen radiomainoksella tai rentoutuminen lentoasemalla ennen matkan alkua, Domnick kertoo.

Tämän vuoden aikana Bauer Median radiokanavat ovat kasvattaneet kuunteluaan ja suosiotaan merkittävästi. Toimitusjohtaja Sami Tenkanen näkee, että markkinajohtajana Bauer Median on aktiivisesti näytettävä esimerkkiä koko radioalalle esimerkkiä siitä, miten toimintaa voidaan entisestään kehittää.

– Markkinajohtajuus velvoittaa meitä olemaan aktiivisia ja luomaan asiakkaillemme monipuolisia ja räätälöitäviä mahdollisuuksia käyttää audiota oman liiketoimintansa kehittämiseen. Nimenomaan tämänkaltaista osaamista Lauri tuo pakettiimme lisää.

UUTISKIRJE: Retail Media Summit 2026 — Kasvu syntyy uusista asiakkaista ja tarvehetkistä

UUTISKIRJE: Retail Media Summit 2026 — Kasvu syntyy uusista asiakkaista ja tarvehetkistä

16.9.2026

TIEDOTE: Lasten piraattiradio ”kaappasi” Radio Novan taajuuden ja muistutti autoilijoita hiljentämään vauhtia – huikeat  tulokset!

TIEDOTE: Lasten piraattiradio ”kaappasi” Radio Novan taajuuden ja muistutti autoilijoita hiljentämään vauhtia – huikeat  tulokset!

21.8.2026

TIEDOTE: Janne Turusesta Bauer Media Audion kaupallinen johtaja ja Sanna Kolamosta asiakaskokemusjohtaja

TIEDOTE: Janne Turusesta Bauer Media Audion kaupallinen johtaja ja Sanna Kolamosta asiakaskokemusjohtaja

17.8.2026

UUTISKIRJE: Syksyn tärkein ostosesonki lähestyy — onko brändisi äänessä oikealla hetkellä?

UUTISKIRJE: Syksyn tärkein ostosesonki lähestyy — onko brändisi äänessä oikealla hetkellä?

14.8.2026