Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

Audion kulutuksen kasvu on totta – onneksi meillä on ääni

8. helmikuuta 2018

Sami Tenkanen, Toimitusjohtaja

Yllätyksenä ei tietenkään tullut Radio Novan vuonna 2017 tekemä nousu kaupallisten kanavien ykköseksi, eikä sekään, että vuonna 2017 radio kasvatti merkitystään markkinointikanavana nousten neljänneksi suurimmaksi mainosvälineeksi euroilla mitattuna. Tilaisuuden positiivisin asia oli yllä oleva kuva kuuntelun kehityksestä vuosina 2012-2017.

Finnpanelin tilaisuudessa esittämä tutkimusaineisto kertoo sen, mihin Bauer Media on lähtenyt menestymisensä kivijalkaa rakentamaan. Audiobisneksen suunnannäyttäjän roolissa otimme ilolla vastaan todeksi tulleen ennustuksemme audion kokonaiskulutuksen kasvusta.

Suomalaiset kuuntelivat ja kuluttivat radiota, radiopalveluja, podcasteja, on demandia, suoratoistoja, äänitteitä ja kaikkea muuta audiosisältöä vuonna 2017 enemmän kuin viimeisenä kuutena vertailussa mukana olleena vuotena.

Itseasiassa trendi on ollut kasvava jo vuodesta 2014 lähtien, joten neukkarin fläppitaululle piirretty tulevaisuuskuva alkaa näyttää ihan uskottavalta tarinalta…

Sami Tenkanen, Toimitusjohtaja

Sami Tenkanen toimii Bauer Mediassa toimitusjohtajana. Kokenut ja uteliaana maailmaa katseleva radioammattilainen pysähtyy mielellään tarinoiden äärelle, vaikka numerot ja excel-taulukot ovat myös lähellä Samin sydäntä. Vapaa-ajallaan innokas koiranulkoiluttaja ja alemman keskitason golfaaja on viime aikoina nähty hikoilemassa myös bodypump-tunneilla.

Kirjoittajan artikkelit