Käännä älylaitteesi vaakatasoon
Elokuvien lanseerausaika on lyhyt, ja kilpailu katsojien huomiosta kovaa. Häjyt 2 -uutuuselokuvan kohdalla tavoitteena oli saada elokuva nopeasti yleisön tietoisuuteen, herättää kiinnostus ja jättää muistijälki. Tässä audiomainonta toimi täydellisenä työkaluna.
Nostaa Häjyt 2 -elokuvan tunnettuutta isosti ja vaikuttavasti äänimaailman kautta. Halusimme luoda kampanjan, joka tavoittaa laajasti elokuvasta kiinnostuneen yleisön ja kasvattaa teatterikäyntejä jo avausviikonloppuna.
Audiokampanja toteutettiin Bauer Median Total Audio -ratkaisulla FM-taajuuksilla, digitaalisessa audiossa ja retail mediassa. Kampanja suunniteltiin taktisesti lyhyelle ajanjaksolle juuri ennen elokuvan ensi-iltaa, toiston ja vaikuttavuuden maksimoimiseksi.
”Massamediana Total Audio tavoittaa suuret yleisöt ja sopii etenkin lanseerauskampanjoille, joilla pyritään vaikuttamaan mahdollisimman suureen kohderyhmään. Yksi suuri osatekijä mainoskampanjan vaikuttavuuteen on toisto. Kampanja, joka lyhyen ajan sisään toistuu useita kertoja, jää helpommin mieleen kuin yksittäinen mainos. Nordisk Film hyödynsi kampanjallaan erinomaisesti audiomainonnan perinteisiä vahvuuksia, eli tavoittavuutta, vaikuttavuutta ja aktivointia.”
Veronica Rossi
Senior Marketing Manager
Nordisk Film
Avausviikonlopun katsotuin elokuva (56 000 katsojaa)
Kaksi viikkoa Suomen katsotuin elokuva (yli 100 000 katsojaa)
Total Audio -kampanjoiden mediaani
Mainonnan huomioarvo
Ostoaikomus