Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Hyödynnä radion voima – lompakot eivät kesälläkään lomaile!

Pian on taas kesä. Suomi menee heinäkuuksi kiinni, ja kuluttajien lomaillessa ostoksiakin tehdään harvakseltaan. Vai tehdäänkö sittenkään?

Me suomalaiset reissaamme perjantairuuhkissa mökeillemme, juhlimme siellä myös juhannusta ja poimimme loppukesästä marjat pakkaseen. Mainostajan kannalta on merkittävää huomata, että kesä on pitkä, eivätkä lompakot silloin lomaile.

Kesällä kulutus kasvaa, mutta mediamainonta vähenee

Suomalaiset käyttävät Nordean YouGov 2018 -tutkimuksen mukaan yhteensä noin 3,5 miljardia euroa kesäloman viettoon. Samaan aikaan, kun mainospanostukset sukeltavat, keskimääräinen talous kuluttaa lomansa aikana noin 1 300 euroa ekstraa.

Miljoona suomalaista lisää radion kuunteluaan kesällä

Kuluttajien kesä alkaa jo toukokuussa ja päättyy vasta syyskuussa. Näemme tässä mainostajille valtavan kesäpotentiaalin.

Tehokas vaihtoehto kesälompakoiden houkutteluun on radio, kesän ykkösmedia. Radiota kuunnellaan noin kolme tuntia päivässä. Peräti miljoona suomalaista lisää radion kuunteluaan kesällä entisestään. Radion kautta tavoitat kohderyhmäsi oikeilla viesteillä kattavasti ja nopeasti koko pitkän kesän!

Varmista brändisi Share of Voice ja hyödynnä pitkän kesän valtava potentiaali kanssamme!

Bauer Media – koko Suomi, kolme kesää.

Lähteet:
TNS Kantar/ Kesätutkimus 2018, n-määrä 1211, 15- 64v
Rahan käyttö kesälomalla YouGov / Nordea kevät / 2018, n-määrä 1000, vähintään 18-vuotta täyttänyttä