Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Audiomarkkinassa

Bauer Median tulevaisuus kuulostaa vihreältä

3. joulukuuta 2021

Yksityinen: Elina Backman, .

Pantone(* julkaisee säännöllisin väliajoin uudet, tarkoin valitut trendivärit. Bauer Median väripalettiin kuuluu tulevina vuosina erityisesti yksi suosikkiväri: vihreä.

Olemme jo jonkin aikaa tehneet asioita sen eteen, että maailma kuulostaisi paremmalta. Ympäristön näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että olemme kiinnittäneet huomiota toimintatapoihimme, muun muassa työmatkaliikkumiseen, energiankulutukseen, kierrätykseen ja jätteiden lajitteluun, kestäviin hankintoihin ja ruokavalintoihin.

Kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF on myöntänyt Bauer Media Finlandille Green Office -sertifikaatin, jonka edellytyksenä on sitoutunut ja vastuullinen toiminta sekä ympäristöasioiden huomioiminen päivittäisessä toiminnassa.

Suomessa tehdyt aloitteet ovat nopeasti päätyneet myös osaksi muiden Bauer Media -maiden kansainvälistä toimintaa ja kehityshankkeita.

Pieni teko, suuri merkitys

Olemme uteliaita ja kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta, ja myös ensi vuonna keskitymme yhdessä tekemiseen. Niinpä Bauer Median työntekijät osallistuvat yhdessä haasteeseen, jossa teemme vuoden 2022 aikana tuhat vihreää tekoa.

Tämä hanke läpäisee yrityksemme toiminnan kaikilla osastoilla ja saa jokaisen tiimin ja tekijän pohtimaan sekä kokeilemaan, kuinka omaa tekemistä voisi entistä enemmän ohjata kohti ympäristön kannalta kestävämpiä ratkaisuja. Uskomme siihen, että pienistä teoista seuraa yhdessä jotain suurta.

Haastamme vuoden aikana mukaan myös kanaviemme yleisöt. Suurten yleisöjen mediatalona luotamme äänen voimaan ja tiedostamme mahdollisuutemme jakaa tietoa ja näyttää suuntaa myös muille. Kanaviemme ideapankeissa on muhiteltu jo monia kutkuttavia, kaupallisestikin kiinnostavia toteutustapoja, joissa juontajamme sekä radiotaajuuksilla että sosiaalisessa mediassa ovat valmiina kannustamaan vihreisiin tekoihin ja valintoihin.

Jo aiemmin olemme tuottaneet muun muassa Ilmastovaroitus-podcastsarjan, joka syventää tietoutta ilmastonmuutoksesta ja kertoo keinoista hillitä sitä. Sarjaa voit kuunnella tästä. Kaikki lähtee ihmisestä, eikä kaikki aina ole helppoa. Myös arjen muuttamisen vaikeudesta ja ilmastoahdistuksesta on lupa puhua.

*) Pantone Matching System (PMS) on standardiksi muodostunut suunnittelu- ja painoteollisuuden värijärjestelmä, jonka värit tunnistetaan PMS-värikartan järjestyksen.

Yksityinen: Elina Backman, .

Elina on Bauer Median johtoryhmän jäsen. Hänellä on monipuolinen, yli 10 vuoden tausta luovista kaupallisista mediaratkaisuista sekä mainonnan suunnittelusta niin mediataloissa kuin mainostoimistossakin. Hyvässä tiimissä yhdistyvät Elinan mielestä vahva analyyttisyys, selkeät tavoitteet ja hullut ideat. Elina elää puutalossa ikuisen remontin keskellä ja saa voimaa perheen lisäksi hyvistä kirjoista, sosiaalipsykologian opiskelusta, matkustelusta, juoksemisesta ja oivaltavista ajatuksista. Elinan lempiharrastus on @kirjaviinikerho, joka kokoaa kerran kuussa yhteisen pöydän ääreen hyviä ystäviä, kirjoja ja viinejä.

Kirjoittajan artikkelit