Radiossa

Käytä ääntäsi, vaaliehdokas!

7. helmikuuta 2019

Lauri Domnick, Head of Audio Branding

Taas se alkaa. Kadunvarret, ulkomainospinnat, netti ja ennen kaikkea sosiaalinen media täyttyvät vaalimainoksista. Mainokset noudattavat tiettyä kaavaa:

  1. Ehdokkaan kasvokuva (muista hymyillä!)
  2. Iskulause, joka kätkee sisäänsä suuren vaalilupauksen
  3. Äänestysnumero

Näitä mainoksia kohtaamme päivittäin kymmeniä tai jopa satoja. En tiedä sinusta, mutta itse en ole koskaan valinnut ehdokastani tuon mainoksen perusteella. Aalto-yliopiston vuonna 2017 tekemän tutkimuksen mukaan tavallinen helsinkiläinen kohtaa joka päivä arjessaan noin 5000 visuaalista markkinointiärsykettä. Näistä hän pystyy sisäistämään muutamia kymmeniä. Todennäköisyys, että oma vaalimainoksesi on yksi näistä, on melko pieni.

Tässä ilmainen vinkki, arvoisa ehdokas:

Käytä ääntäsi! Tuo mahdollisimman paljon omaa rehellistä puheääntäsi visuaalisen mainonnan rinnalle. Ja tee sitä muuallakin kuin siellä promoteltan kupeessa. Ääni on vaikuttavin työkalumme. Ihminen tunnistaa valheen kaikkein helpoiten äänestä, eli siten tunnistamme myös rehellisyyden, kun sitä kuulemme.

Näin onnistut erottumaan

Tee radiomainos

Läheskään kaikki ehdokkaat eivät mainosta radiossa, vaikka se onkin yksi kustannustehokkaimpia medioita ROMIn (return on media investment) kannalta. Radiossa saat äänesi kuuluviin juuri sillä alueella, missä äänestäjäsi asuvat tai halutessasi jopa valtakunnallisesti. Kun teet mainosta, älä lue paperista. Puhu omana itsenäsi ja käytä samaa puhetyyliä, jolla kohtaat ihmisen kasvotusten. Huonosti luettu kirjakieli on harvoin aidon tuntuista.

Tee podcast

Nettisivuillesi on hurjan helppoa lisätä podcast. Voit tehdä omista vaaliteemoistasi lyhyen ja ytimekkään podcastin, jossa kerrot omin sanoin, mitä tavoittelet ja millaiseksi haluaisit Suomea (tai maailmaa) muuttaa. Kun teet podcastin, pidä huoli, että se on laadukkaasti tuotettu. Äänen laadulla on tutkitusti suora vaikutus siihen, kuinka uskottavana puhujaa pidämme.

Vie ääni someen

Saat kuvallesi valtavan paljon lisää huomioarvoa, kun se sisältää ääntä. Audiogram on helppo tapa lisätä ääntä kuvaan ja viedä se sosiaaliseen mediaan. Näin moninkertaistat kuvan vaikutuksen. Erotut myös joukosta, sillä tätä työkalua ei taatusti moni ehdokas käytä hyväkseen.

Katso (ja kuuntele) esimerkki audiogrammista täältä.

Me Bauer Medialla olemme audion ammattilaisia ja tiedämme kymmenien vuosien kokemuksella, millainen äänimainonta toimii ja millainen ei. Me saamme äänesi kuuluviin laadukkaasti ja hyvällä peitolla. Loppu on kiinni äänestäjistä.

Lauri Domnick, Head of Audio Branding

Lauri Domnick on Bauer Median ääniguru, joka on jo yli 15 vuotta työskennellyt musiikin ja äänen sekä niihin liittyen eri yritysten asiakaskokemusten parissa. Vapaa-ajallaan Lauri harrastaa paritanssia ja kalastusta sekä hyperenergisen jackrusselinterrierinsä viihdyttämistä. Ääni on Laurille paitsi työ, myös intohimo. Hän on kiinnostunut erityisesti sen monista vaikutuksista ihmisiin – myös itseensä.

Kirjoittajan artikkelit