Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Audiomarkkinassa

Odotettavissa loppuvuoteen: navakkaa digikuuntelun kasvua

27. elokuuta 2021

Sami Tenkanen, Toimitusjohtaja

Uusi tuotantokausi on saatu startattua, ja tuntuisi jopa vähän laimealta sanoa, että odotukset syksyn suhteen ovat korkealla.

Koronapandemia on vaikuttanut maailmaamme jo noin puolentoista vuoden ajan. Vaikka neljäs aalto tällä hetkellä onkin käynnissä, on tilanne monilta osin kehittynyt positiiviseen suuntaan. Talouden tunnusluvut ja erityisesti kasvuodotukset antavat luvan odottaa monessa mielessä vahvasti kehittyvää loppuvuotta.

Tänä kesänä suomalaiset viettivät lomansa Suomessa. Kauniit ja lämpimät ilmat mahdollistivat kesästä nauttimisen sekä mökeillä että kaupungeissa. Keväällä toteuttamamme kesätutkimus ennakoi varsin hyvin kesän kulutuskäyttäytymistä ja tuki markkinointipäättäjiä ratkaisuissaan. Tokikaan tutkimus ei kertonut ennätyksellisistä helteistä, joten ilmalämpöpumppujen tai tuulettimien kasvanutta kysyntää emme osanneet ennustaa.

Audiolla vahva asema

Olemme Bauer Medialla puhuneet markkinoijan kolmesta kesästä jo muutaman vuoden ajan. Markkinointitekemisen kannalta kesän jakaminen kolmeen, keskenään eri asioita painottavaan ajanjaksoon on vahvistanut kykyämme palvella mainostaja-asiakkaitamme entistä paremmin ja vahvemmin heidän tarpeisiinsa vastaten. Tänä vuonna onnistuimme kesätekemisessämme kiitettävän hyvin kaikilla mittareilla. Vahvistimme muun muassa kanavasisältöjämme vastaamaan ennakoituun tilanteeseen, jossa kuuntelijat viihtyvät radion ääressä välillä pitkiäkin aikoja kesämökillä laiturin nokassa istuen tai autolla ympäri Suomea matkustaen.

Radiolla ja audiolla on vahva asema Suomessa. Hyvä ja kattava FM-verkko sekä sisältötarjonnaltaan monipuolinen kanavavalikoima ovat radiokuuntelun olennaisimmat avaintekijät. Digitaalinen kuuntelu on kasvussa ja tuntuu kasvattavan kokonaiskuuntelua: audion käyttö lisääntyy, radionkuuntelu, podcastit, äänikirjat, musiikin striimaaminen…

Clubhouse oli ensimmäinen äänipohjainen sosiaalisen median palvelu, ja sen myötä omia audiotoimintojaan ovat jo kehittäneet ainakin Twitter ja LinkedIn. Bauer Median visio audiobisneksen suunnannäyttäjyydestä velvoittaa meidät kokeilemaan ja testaamaan uusia ideoita ja toimintamalleja.

Lisätehoja markkinointiin

Keväällä lähdimme kehittämään ohjelmallisen ostamisen mallia digitaalisen audion puolelle, ja mediatoimistoilta tulleiden palautteiden ja kommenttien perusteella olemme oikealla tiellä. Uskomme digitaalisen audion kehitykseen ja kokonaiskuuntelun kasvuun. Samalla uskomme siihen, että yhdessä asiakkaidemme kanssa opimme digitaalisen audion markkinointimahdollisuuksista koko ajan enemmän. Digitaalisen audion ympärille luotu Audiostream-verkostomme vahvistaa omaa asemaamme, mutta tarjoaa myös asiakkaillemme merkittävästi lisää kohdentamismahdollisuuksia ja sen myötä lisätehoja markkinointitekemiseen.

Tämän vuoden helmikuussa kirjoitin kolmesta P:stä, (https://www.bauermedia.fi/lounge/kaikki-on-pelkkaa-pta) kun jaottelin mediat kolmeen kategoriaan: Print, Public ja Personal. Oma ennustukseni oli tuossa kohdassa, että parhaiten koronapandemian vaikutuksista palautuvat Personal-kategorian mediat; radio, televisio ja online.

Toistaiseksi ainakin alkuvuosi oli Personal-kategorian medioille kovan kasvun aikaa. Televisio kasvoi 18,2, radio 19,4 ja verkkomedia 23,1 prosenttia. En lähde tässä kohtaa vaihtamaan, vaan ennustan edelleen, että myös loppuvuoden aikana näistä kolmesta nimenomaan Personal-kategorian mediat ovat niitä, jotka pystyvät tuottamaan mainostajille parhaat tulokset ja siksi jatkavat kasvun tiellä.

Sami Tenkanen, Toimitusjohtaja

Sami Tenkanen toimii Bauer Mediassa toimitusjohtajana. Kokenut ja uteliaana maailmaa katseleva radioammattilainen pysähtyy mielellään tarinoiden äärelle, vaikka numerot ja excel-taulukot ovat myös lähellä Samin sydäntä. Vapaa-ajallaan innokas koiranulkoiluttaja ja alemman keskitason golfaaja on viime aikoina nähty hikoilemassa myös bodypump-tunneilla.

Kirjoittajan artikkelit