Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

Radion vastaisku – vaikuttajia aikuisille

1. joulukuuta 2017

Ismo Heikkilä, Creative Director

Radio ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkä FM-taajuus. Sosiaalisen median ulottuvuudet ovat saaneet entisen uuden, nykyään vanhan, median kukoistamaan. Vaikka radion kuolemaa on ennustettu niin äänilevyn kuin suoratoistopalvelun tulonkin myötä, käyttämisen vaivattomuus ja juontajan preesens ovat säilyttäneet radion aseman vahvana pirstaloituvien medioiden ristiaallokossa.

Juontajat ovat kavereitasi ajellessasi aamulla töihin ja iltapäivällä ko­tiin. Aamun puheenaiheista löytyy sisältöä työpaikan kahvipöytäkeskusteluun, oli se sitten päivän puheenaihe lähetyksessä tai kylmiä väristyksiä aiheuttavaa kauhistelua inhokkijuontajasta. Eikö olekin hassua, että useimmilla meistä on radiossa yleensä suosikkijuontaja tai juontotiimi, mutta tv:n puolella asialla ei ole niin suurta merkitystä?

Juontajat siis vaikuttavat meihin. Vaikuttajamarkkinoinnissa meillä jylläävät kuitenkin aivan toiset nimet. Nämä tubettajat, bloggarit ja muut uuden median tähdet ovat hyödynnettävissä useimmiten nuorissa kohderyhmissä. 25—44-vuotiaat tai ostovoimainen 45—54-vuotiaiden kohderyhmä jäävät paitsioon, etenkin jälkimmäinen snäppää tai instailee varsin rajoittuneesti.

Nöyrinä uuden edessä

Teimme Bauer Medialla pelinavauksen ja tarjoamme juontajiamme myös vaikuttajamarkkinoinnin käyttöön, normaalin taajuusvaikuttamisen lisäksi. Me tavoitamme aikuista yleisöä paljon ja tutkitusti. Haluamme olla osana hero-hub-hygiene -kolmion yläkärkeä muodostamassa ilmiöitä sekä ikimuistoisia hetkiä. Löydän helposti Berryn kaikkia arkkityyppejä radioiden juontajista. Kaikkien alojen asiantuntijoita ei meilläkään ole, mutta sivistäjiä, valmentajia, viihdyttäjiä ja karismaattisia tyyppejä löytyy laajoilla osaamisalueilla ja aihepiireillä. Vaikka radiolla mediana on kokemusta aiheesta, meitä jännittää kuitenkin hiukan. Uuden edessä olemme nöyriä ja yritämme oppia nopeasti ja joustavasti.

Ensimmäiset ankeuttajat nousevat esiin viimeistään tässä kohdassa.

”Kontakti ei ole yhtä suora ja henkilökohtainen!”

Verrattuna esimerkiksi vlogityyppisiin tubettajiin, joita suosituimmat vaikuttajat maassamme ovat, radion suoraan lähetykseen on helppo soittaa tai kommentoida asioita somen kautta. Juontajat tavoittavat suuria yleisöjä sekä radiossa että somessa, joten mielikuva syntyy varmasti myös volyymista. Useat mainostajat kuitenkin haluavat tavoittaa paljon ihmisiä kohderyhmistään.

”Bloggaaja on riippumattomampi ja päättää itse kaiken!”

On mahtavaa, jos löydät kohderyhmällesi tuoreen ja sopivan, vailla muuta kaupallista rasitetta tai sen menneisyyttä olevan tyypin. Suosituimmat bloggarit ja muut vaikuttajat ovat useimmiten verkostossa, joka myös myy heitä vaikuttajamarkkinointitarkoituksiin.

Mutkatonta kokemusta

Koemme pystyvämme tarjoamaan aidosti lisää mainostajalle. Erilaiset haastattelut, somekampanjat, videot ja muut sisällölliset erikoisratkaisut auttavat asiakkaan viestin kuljettamisessa. Juontajan mutkaton suhde yleisöön, yhdistettynä vuosien kaupallisten yhteistöiden tekemiseen, antavat varmuutta asiakkaalle.

Gladwellin luokittelun mukaisesti juontajamme pystyvät toimimaan lain puitteissa yhdistäjänä (connector) ja asiantuntijana (maven). Myyntimiehen (salesman) roolin jätämme mainoskatkoilla taktiselle spotille, jotta kaupallinen radio saa elää ja kehittyä toimilupiensa puitteissa jatkossakin.

Bauer Median persoonallisiin, viihdyttäviin ja karismaattisiin vaikuttajiin taajuudella ja somessa pääset tutustumaan täällä.

 

 

Ismo Heikkilä, Creative Director

Ismolla on taustallaan pitkä kokemus ja näkemys markkinoinnin maailmasta, supervoimana kaupallisen äänen hallinta. Hyvät ideat, uudet asiat ja elämykselliset tarinat yhdistettynä raikkaaseen kaupallisuuteen saavat tämän radioammattilaisen suun messingille.

Vapaa-aikana Ismo harrastaa sähköpyörätehtailua, juniorijääkiekkovalmennusta sekä autoratailua. Naamassa on jotain tuttua Raptori-yhtyeestä, vaikka parta vanhentaakin.

Kirjoittajan artikkelit