Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

ÄÄNIMAISEMOINTI PIDENSI ASIAKASVIIPYMÄÄ KAMPIN KAUPPAKESKUKSESSA – MYYNNIN KASVU JOPA 10 PROSENTTIA

3. syyskuuta 2018

Äänimaisemoinnin avulla Kampin Kauppakeskuksessa saavutettiin hyvät tulokset asiakkaiden ostokäyttäytymisessä.

Tämän vuoden alussa Bauer Media loi yhteistyössä Mall Voicen kanssa Kampin Kauppakeskukselle täysin uniikin äänimaailman, jonka myötä Kampista tuli Suomen ensimmäinen, täysin äänimaisemoitu kauppakeskus.

”Taloustutkimuksen mukaan Kamppi on pääkaupunkiseudun paras kauppakeskus, ja tätä halusimme uniikilla äänimaisemalla entisestään vahvistaa, sanoo Bauer Median Head of Audio Branding Lauri Domnick.

Kampin Kauppakeskuksen kohdalla äänimaisemoinnin tavoitteena oli lisätä viihtyvyyttä ja pidentää asiakasviipymää kauppakeskuksessa, jossa jo pelkällä taustamusiikilla on suuri vaikutus asiakasviihtyvyyteen.

Äänimaisemoinnilla Kampin Kauppakeskukselle luotiin täysin uniikki äänimaisema, joka on soinut kuluvan vuoden helmikuusta alkaen. Sitä on testattu vertaamalla uutta äänimaailmaa aikaisemmin soineeseen taustamusiikkiin usean kuukauden kestäneellä A/B-testauksella. Kun eri ääniä testataan samalla ajanjaksolla riittävän pitkään, saadaan selville niiden todellinen vaikutus ja voidaan sulkea pois ulkoiset tekijät, kuten sään tai viikonpäivien ja asiakasmäärien vaihtelut. Viipymää mitattiin kauppakeskuksen toimesta, datan on tutkinut ja analysoinut Bauer Media.

Miellyttävä äänimaailma

Tulosten mukaan Kampissa äänimaisema kasvatti asiakkaiden keskiviipymää 7,7 prosenttia aiemmin soineeseen taustamusiikkiin verrattuna.

”Tulokset vahvistavat sitä, että vankalla ammattitaidolla ja kokemuksella luotu äänimaailma lisää asiakasviihtyvyyttä ja ohjaa asiakkaiden ostopäätöksen tekoa”, kertoo Mall Voicen toimitusjohtaja Olli Gestranius. 

Brittiläisen Path Intelligencen tutkimuksen mukaan yhden prosentin kasvu kauppakeskuksen asiakasviipymässä kasvattaa keskiostosta noin 1,3 prosentin verran. Tämän pohjalta 7,7 prosentin kasvu asiakasviipymässä vastaa karkeasti kymmenen prosentin myynnin kasvua, joka Kampin kokoiselle kauppakeskukselle voisi parhaimmillaan tarkoittaa viime vuoden kokonaismyyntiin peilaten noin 25 miljoonan euron myynnin kasvua vuodessa.

”Olemme työmme kautta hyvin tietoisia äänen vaikutuksista, joten on myös todella hienoa saada Suomesta konkreettisia, tutkittuja lukuja – vieläpä näin merkittäviä”, Domnick sanoo.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lauri Domnick

Head of Audio Branding, Bauer Media Oy

+358 44 700 4094

lauri.domnick@bauermedia.fi

 

 

Bauer Median radiouutiset lukee jatkossa tekoäly

Bauer Median radiouutiset lukee jatkossa tekoäly

3.4.2024

Iskelmä Gaala 2024: Behm äänestettiin vuoden artistiksi

Iskelmä Gaala 2024: Behm äänestettiin vuoden artistiksi

16.2.2024

Iskelmä Gaala 2024: Bee on vuoden tulokas

Iskelmä Gaala 2024: Bee on vuoden tulokas

16.2.2024

Bauer Media laajentaa digitaalista mainosverkostoaan mobiilipeleihin

Bauer Media laajentaa digitaalista mainosverkostoaan mobiilipeleihin

6.2.2024