Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.
4. lokakuuta 2022
Muun muassa Lauri Tähkä ja Samu Haber tähdittävät ensi vuonna Nokia Arenassa järjestettävää Iskelmä Gaalaa.
Iskelmä Gaala kokoaa kotimaisen musiikin tähdet Nokia Arenalle perjantaina 17. helmikuuta 2023. Gaalassa esiintyvät Ram Pam Pam -hitillään radiosoittolistojen ennätyksen rikkonut BESS, juuri uudet albumit julkaisseet Lauri Tähkä ja Samu Haber, pitkän keikkatauon jälkeen tänä kesänä paluun tehnyt Juha Tapio, vastikään tulevan albuminsa ensimmäisen singlen julkaissut Reino Nordin sekä viimeisen vuoden aikana jättimenestykseen kohonnut Viivi. Lisää gaalaesiintyjiä julkaistaan syksyn aikana.
”Gaalassa tullaan jälleen näkemään hieno kattaus juuri tämän vuoden kuumimpia nimiä. Odotamme vielä lopullisia vahvistuksia muutamilta huippuartisteilta. Tämän lisäksi katsomme, nouseeko loppuvuoden julkaisujen joukosta esiin hittejä, joiden esittäjä halutaan mukaan vuoden upeimpaan juhlaan. Tulossa on jälleen koko kansan gaala, jossa keskitytään artisteihin ja yleisön päättämiin palkintoihin. Turha pönötys loistaa tässä gaalassa poissaolollaan,” sanoo Radio Iskelmän ohjelmapäällikkö Ari Ojala.
Gaalassa jaetaan tammikuussa järjestettävän Iskelmän vuosiäänestyksen palkinnot. Tähän mennessä eniten palkintoja Iskelmä Gaalassa ovat kahmineet Lauri Tähkä (19), Juha Tapio (14) ja Suvi Teräsniska (9).
Viimeisin gaala järjestettiin heti koronarajoitusten päätyttyä tämän vuoden maaliskuussa, ja se keräsi 6 000 hengen yleisön.
Iskelmä Gaalan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 7.10. klo 9 Lippu.fi:ssä.
Iskelmä Gaalan 2023 tuottavat yhdessä Bauer Media Oy ja Tampere-talo Oy.
Lisätiedot:
Ari Ojala
Ohjelmapäällikkö/Iskelmä
+358 500 750272
23.9.2024
1.7.2024
16.5.2024
3.4.2024