Jyrki69 tähdittää Radio Cityn uutta erikoisohjelmaa

27. syyskuuta 2021

Radio City vahvistaa rivejään uudella tekijällä, kun The 69 Eyes -yhtyeen Jyrki69 hyppää askiin 1. lokakuuta ja alkaa vetää perjantai-iltaisin Jere ”Jete” Ollisen kanssa 80’s Rock Show -ohjelmaa.

80’s Rock Show on ensimmäinen Radio Cityn uusista musiikin erikoisohjelmista, jotka pistävät kanavan iltaohjelmiston uuteen järjestykseen.

Pitkän linjan muusikko Jyrki69 on ehtinyt matkan varrella nähdä monta takahuonetta ja keikkabussia, joista taskuun tarttuneilla tarinoilla väritetään myös Radio Cityn 80’s Rock Show’n tunnelmaa.

”Radio City on pitänyt rock’n’rollia hengissä kaikki nämä vuosikymmenet. Teemme Jeten kanssa nyt jokaisesta perjantai-illasta rokkaamisen arvoisen”, Jyrki69 lupaa.

Lokakuun alusta lähtien Radio Cityn arki-illat rakentuvat uuden rockmusiikin, metallin, 90-luvun rockin ja suomalaisen rockmusiikin erikoisohjelmista. Viikko huipentuu 80’s Rock Show’hun, joka pyhittää perjantai-illat 80-luvun kovimmalle rockmusiikille.

”Haluamme vahvistaa asemaamme monipuolista rockmusiikkia soittavana kanavana ja tuottaa sisällöllisesti laadukasta musiikkiohjelmaa. On upeaa, että pystymme vastaamaan kuuntelijoiden toiveisiin ja tarjoamaan erikoisohjelmien avulla laajan kattauksen rockin eri genreistä. Lisäksi on mahtavaa saada Jyrki69:n kaltainen tekijä jengiin mukaan”, kertoo Radio Cityn ohjelmapäällikkö Janica Saxelin-Rinne.

Lisätiedot:

Janica Saxelin-Rinne

Ohjelmapäällikkö, Radio City

janica.saxelin-rinne@bauermedia.fi

+358 50 596 0919

Samu Haber nousee Iskelmä Gaala -lavalle ensimmäistä kertaa

Samu Haber nousee Iskelmä Gaala -lavalle ensimmäistä kertaa

28.9.2021

Iskelmä Gaala 2022 järjestetään suurempana kuin koskaan

Iskelmä Gaala 2022 järjestetään suurempana kuin koskaan

24.9.2021

Bauer Media mahdollistaa äänimainonnan ostamisen SoundCloudissa

Bauer Media mahdollistaa äänimainonnan ostamisen SoundCloudissa

16.9.2021