Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.
4. elokuuta 2016
Leena Puntila luopuu Bauer Media Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on jo alkanut. Puntila toimii yhtiön johdossa syyskuun loppuun asti, minkä jälkeen Puntila jatkaa Bauer Mediassa johdon konsulttina ja neuvonantajana.
Vastikään 60 vuotta täyttänyt Leena Puntila on tehnyt ainutlaatuisen työuran suomalaisissa radioyhtiöissä. Takana on 40 vuotta työntekoa, josta 30 vuotta toimitusjohtajana kaupallisissa radioissa.
Työntekoa ei Puntila tähän lopeta, vaikka halusikin jättää toimitusjohtajan tehtävät.
– Jään taloon neuvonantajaksi, ja asiantuntemukseni on siis uuden johdon käytettävissä. Nyt on sikäli hyvä hetki luovuttaa vetovastuu nuoremmille, kun aika iso projekti, eli Radio Novan integrointi Bauer Median radioperheeseen, on saatu menestyksekkäästi hoidettua, toteaa Leena Puntila iloisena.
Bauer Median UK & Nordic johtaja Paul Keenan on erittäin tyytyväinen siitä, että Leena Puntila jää taloon johdon konsultiksi.
– Päätös jättää toimitusjohtajan tehtävä oli Leenan oma, ja sitä tietysti kunnioitamme. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että Leenan valtava kokemus radiobisneksestä on edelleen meillä hyödynnettävissä, sanoo Paul Keenan.
Leena Puntila jättää toimitusjohtajan tehtävät hyvillä mielin.
– Bauer Media Oy on nyt huippukunnossa. Meillä on täällä Kaapelitehtaalla todella hyvä tekemisen meininki. Loistavat tuotteet ja maailman parhaat radioammattilaiset on aika hyvä yhdistelmä, hehkuttaa Leena Puntila.
Uransa aikana Leena Puntila on nähnyt miten, pienistä kaupallisista radioista on kasvanut 30 vuoden aikana iso media.
– Radioilla menee Suomessa nyt paremmin kuin koskaan. Radion kuuntelu on pitänyt hienosti pintansa media myllerryksen keskellä. Tarjonta on entistä monipuolisempaa, ja kaupallisessa mielessä radiolla menee nyt erittäin hyvin, toteaa Leena Puntila tyytyväisenä.
Leena Puntila on toiminut kaupallisten radioiden yhteistyöjärjestön RadioMedian hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1988. Tällä hetkellä hän on RadioMedian hallituksen puheenjohtaja ja jatkaa edelleen tässä tehtävässä.
Lisätietoja: Leena Puntila 0400 527 686, leena.puntila@bauermedia.fi
—————————————————————————————————-
Bauer Media Oy on Suomen suurin radiotalo, joka tavoittaa radio- ja onlinetuotteillaan noin kolme miljoonaa suomalaista viikoittain. Brändejämme ovat Radio Nova, Iskelmä, KISS, Radio City, Radio Pooki, Play Radio, Radio Jyväskylä ja Voice.fi. Bauer Media Oy panostaa laadukkaisiin radio- ja online-sisältöihin ja lupaa, että median ostaminen on helppoa, mukavaa ja tuloksellista.
Bauer Media Oy:n liikevaihto vuonna 2015 oli 17 M€, ja se työllistää noin 150 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut 10 vuotta peräkkäin Great Place To Work –tutkimuksessa Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoon. Bauer Media Oy kuuluu Bauer Media Groupiin, joka on Euroopan suurin radiotalo.
23.9.2024
1.7.2024
16.5.2024
3.4.2024