Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Urheilun ääni Juuso Almgren selostaa SaiPan ottelut Radio Cityssä

21. elokuuta 2015

SaiPan otteluselostukset siirtyvät Iskelmästä Radio Cityyn ensi kaudella 2015-2016. Jatkossa keltamustan joukkueen koti- ja vierasottelut kuullaan Radio Cityn Lappeenrannan taajuudella 106,5 MHz.

Uutena selostajana aloittaa SaiPa-logon muotoisella sydämellä varustettu Juuso Almgren.

– SaiPa-selostajaksi pääseminen tuntuu kuin toteen käyneeltä unelmalta ja kunniatehtävältä. SaiPassa tuli oltua monta vuotta kuuluttajana ja näiden vuosien aikana sekä yhdessä koettujen hetkien kautta tämän lätkäjätkän sydän jäi sille tielle. Game seven 2013, pronssiottelu Lukkoa vastaan, Pauli Levokarin viimeinen maali, Savilahden kasvu puolustajana, Markkasen odotettu paluu ja paljon muita ikimuistoisia hetkiä ja tunnelmia Kisapuistossa. En olisi kyllä uskonut, että joskus odottaisin syksyn alkamista näin paljon, Almgren hehkuttaa.

Almgren on kuuluttajatehtäviensä ohella selostanut SaiPan otteluita tv-lähetyksiin sekä saanut tunnustusta selostajakilpailusta. Hän voitti Suomen olympiakomitean Urheilun Ääni 2014 -kilpailun. Radion selostajapestiä varten selostuskoppien lasit täytynee vaihtaa plekseihin, sillä Almgrenin on tunnetusti vaikeaa pysyä aloillaan, kun keltamusta pelaa.

– Tuossa kuuluisassa seiskapelissä 2013 kävi niin, että kun kolmannessa erässä Savilahti niittasi kiekon reppuun, niin reaktiomaisesti hyppäsin kuuluttajan tuolilta tuulettamaan paukuttaen pleksiä. Päätuomari antoi ensin varoituksen, mutta päästi pelin jälkeen pälkähästä. Onneksi selostajana saa täysillä olla SaiPan takana ja otan sen suurena kunniana, Almgren sanoo.

Bauer Mediassa Radio Cityn Kiekkoradioista vastaava aluejohtaja Mika Kuki on iloinen uudesta kiinnityksestä.

– Kun Eero Taurulle lähdettiin seuraajaa etsimään, oli selvää, ettei kuka tahansa voisi täyttää Eeron saappaita. Uskon Juuson intohimoisen otteen olevan fanien mieleen, Kuki kommentoi.

Radio Cityn Kiekkoradio tarjoaa täysin uudenlaisen palvelun kiekkofaneille, jotka eivät ole paikkakunnalla kuuntelemassa paikallista kiekkolähetystä. Kaikki alueelliset selostukset SaiPan, Helsingin IFK:n, JYP:in, KalPan, KooKoon, Kärppien, Tapparan ja TUTO Hockeyn otteluista kuuluvat myös valtakunnallisesti netin kautta osoitteessa www.radiocity.fi/jaakiekko. Radio City Lappeenrannan taajuus on 106,5 MHz.

Lisätietoja antaa:

Mika Kuki, aluejohtaja, Radio City, mika.kuki@radiocity.fi, p. 040 511 5848
Juuso Almgren
, selostaja, Radio City Lappeenranta, juuso.almgren@radiocity.fi, p. 0400 320 532

Iskelmä Gaala 2024: Behm äänestettiin vuoden artistiksi

Iskelmä Gaala 2024: Behm äänestettiin vuoden artistiksi

16.2.2024

Iskelmä Gaala 2024: Bee on vuoden tulokas

Iskelmä Gaala 2024: Bee on vuoden tulokas

16.2.2024

Bauer Media laajentaa digitaalista mainosverkostoaan mobiilipeleihin

Bauer Media laajentaa digitaalista mainosverkostoaan mobiilipeleihin

6.2.2024

Iskelmä Gaala 2024: Yhtyeet kahmivat eniten ehdokkuuksia

Iskelmä Gaala 2024: Yhtyeet kahmivat eniten ehdokkuuksia

1.2.2024