Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.
3. kesäkuuta 2016
Riisuttu on Voice.fi -sivuston uusi netti-tv-sarja. Viikoittain ilmestyvässä sarjassa haastatellaan Suomen tunnetuimpia muusikoita. Haastatteluissa ei kuitenkaan puhuta musiikista, vaan haastateltavat riisutaan muusikon ja julkkiksen rooleistaan, ja esitellään tuntevina ja haavoittuvina ihmisinä.
Vaikka ohjelmassa käsitellyt aiheet ovat hyvin henkilökohtaisia, eikä kyyneleiltäkään vältytä, lähti moni suosikkimuusikko rohkeasti mukaan puhumaan henkilökohtaisista asioistaan. Kyyneliltäkään ei ohjelmassa vältytä. Sarjassa nähdään Krista Siegfrids, Samu Haber, Janna Hurmerinta, Jouni Hynynen ja Jonna Tervomaa.
-Iso kiitos rohkeille artisteille. He avasivat tv-kameroiden edessä sydämensä ja sielunsa tavalla, jota ei ole aiemmin nähty, vaikka kaikki ovat pyörineet vuosia mediassa, sanoo Bauer Median toimituspäällikkö Mikko Räsänen.
Riisuttu-sarja on tehty yhteistyössä Universal Music -levy-yhtiön kanssa. Kun levy-yhtiö kuuli ideointivaiheessa olevan sarjan konseptista, lähti se heti mukaan ja kertoi sarjasta artisteilleen. Päätökset mukaan lähtemisestä teki jokainen artisti kuitenkin itse.
-Voice.fi:n uusi innoitettava nettiin tuotettu konsepti puhutteli heti niin meitä kuin artistejamme. Haastateltavat lähtivät mielellään mukaan ja uskon, että myös yleisö saa paljon irti Riisuttu-sarjasta, sillä siinä tähtiartistit esitellään uudessa valossa ja heistä paljastuu uusia puolia, Universal Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen sanoo.
Toimittajana Riisutussa nähdään toimittaja/kirjailija Heli Thorén, joka tunnetaan muassa Ehjäksi-erokirjastaan. Riisuttu-ohjelmassa on mukana myös Radio Nova, ja ohjelman tähdet pääsevät ääneen myös Novan taajuudella.
Riisuttu-sarjan jaksot ja julkaisuajat:
Su 5.6: Krista Siegfrids
Su 12.6: Samu Haber
Su 19.6: Janna
Su 26.6: Jonna Tervomaa
Su 3.7.: Jouni Hynynen
Lisätietoa:
Mikko Räsänen, toimituspäällikkö, Bauer Media
mikko.rasanen@bauermedia.fi
0400541223
23.9.2024
1.7.2024
16.5.2024
3.4.2024