Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

Bauer Median syksy käynnistyy värikkäästi

23. elokuuta 2018

Sami Tenkanen, Toimitusjohtaja

Alkuvuosi on Suomen radiokentässä ollut maltillisessa kasvussa. Kasvuun pitää toki aina olla tyytyväinen, mutta muutaman prosentin kasvua voidaan pitää maltillisena, kun sitä vertaa länsinaapuriimme Ruotsiin, jossa vuoden ensimmäinen puolikas on ollut myynneiltään peräti viidenneksen suurempi kuin vuosi 2017.

Samanaikaisesti on hyvä pitää taustatietona mielessä, että Suomen radiomarkkina on ollut tasaisessa kasvussa edelliset neljä peräkkäistä vuotta.

Audiomarkkina kehittyy kokonaisuudessaan positiiviseen suuntaan; äänikirjat sekä podcastkuuntelu kasvattavat suosiotaan ja lisäävät digitaalista kokonaiskuuntelua. Markkina kasvaa siis sekä myynnillisesti että kulutuksen osalta.

Olennaista tulevaisuuden kannalta onkin, miten radiotoimijat osaavat rakentaa roolinsa tulevaisuuden tarpeisiin ja mahdollisuuksiin.

Creative Studio keskittää luovat ratkaisut

Tällä viikolla tiedotimme uuden Creative Studio -yksikön perustamisesta. Tavoitteena ja tarkoituksena on keskittää luovan tekemisen eri alueet saman, toisiaan tukevan ja kehittävän otsikon alle. Creative Studio yhdistää uudet audion mahdollisuudet, natiivin ja vaikuttajamarkkinoinnin toiminnot sekä radiokanavillamme kuultavat luovat kaupalliset ratkaisut.

Markkinointi & mainonta -lehdessä Creative Studion vetovastuussa oleva Elina Backman kommentoi seuraavasti:

”Valikoimamme sisältää ohjelmayhteistyötä radiokanavillamme, sisällöntuotantoa, audiobrändäystä ja äänimaisemointia. Lisäksi teemme yhteistyötä audiovaikuttajien kanssa.”

”Ajattelemme juontajien olevan audiovaikuttajia. Tavallaan mietimme, mikä merkitys heillä on kuluttajien päivässä ja miten mainostajat voivat hyödyntää juontajien puhepaikkoja.”

”Meidän kanssamme on mahdollista miettiä kaupallista ääntä. Koko ajan tässä mukana toimivat myös meidän valtakunnalliset radiokanavat ja niiden juontajat.”

Uudistuksia kanavien sisältöihin

Olemme kevään ja kesän aikana tehneet kanaviemme sisältöihin uudistuksia ja kehitystoimenpiteitä. Uskomme vahvasti siihen, että hyvin tehdyillä radiosisällöillä tavoitamme jatkossakin ostovoimaisen yleisön ja eri kanaviemme kautta erilaisia asiakkaitamme kiinnostavia kohderyhmiä.

Tuoreimmat, 20. elokuuta julkistetut, Finnpanelin KRT-luvut kertovat keväällä aloitettujen kehitystoimenpiteiden tuottaneen toivottuja tuloksia jo kesäkuuntelun kehityksessä.

Radio Nova lähtee syksyyn superhyvistä lähtökohdista, selkeältä ykköspaikalta, ja Iskelmän sisältöön tehdyt muutokset näkyvät jo nyt kasvaneina kuuntelijamäärinä.

Sami Tenkanen, Toimitusjohtaja

Sami Tenkanen toimii Bauer Mediassa toimitusjohtajana. Kokenut ja uteliaana maailmaa katseleva radioammattilainen pysähtyy mielellään tarinoiden äärelle, vaikka numerot ja excel-taulukot ovat myös lähellä Samin sydäntä. Vapaa-ajallaan innokas koiranulkoiluttaja ja alemman keskitason golfaaja on viime aikoina nähty hikoilemassa myös bodypump-tunneilla.

Kirjoittajan artikkelit