Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Somessa

Juontaja toimi vaikuttajamarkkinoijana – myynti kasvoi 57 prosenttia

24. marraskuuta 2017

Maria Lehto, Data & Insight Strategist

Tällä hetkellä vaikuttajamarkkinoinnista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan sosiaalisessa mediassa toimivia vaikuttajia. Vaikuttajamarkkinointia on kuitenkin jossain muodossa ollut olemassa jo pitkään ennen sosiaalista mediaakin. Esimerkiksi radiojuontajat ovat toimineet vaikuttajina radiossa aina. Samaan tapaan kuin nykypäivän sometähtiä, kuulijat ovat seuranneet päivittäin suosikkijuontajiansa radion kautta. Someaikana juontajien on luontevaa jatkaa radiossa aloitettua tarinaa myös sosiaalisen median puolella.

Kuluneen vuoden aikana radiosisältöyhteistyöt ovat laajentuneet meillä Bauer Mediallakin radiotaajuuksilta someen, jossa aiheita on käsitelty uudesta näkökulmasta ja uusin vaikuttamisen keinoin. Radio-ohjelmien omissa Facebook-ryhmissä seuraajina ovat juontajien fanit, ja ryhmien sisältö on hyvin juontajalähtöistä. Juuri aitous, luontevuus ja kohderyhmän tunteminen ovat menestyneen somepostauksen avaimet, oli kyseessä sitten oman sisältötekemisen tai kaupallisen yhteistyön julkaisu.

Jotta somekampanja menestyisi, brändillä tulisi olla rohkeutta antaa sisällöntekijöiden, kuten juontajien, tehdä postauksista heidän näköisiään ja kuuloisiaan. Usein juontajat ovat jo yhteistyön ideointivaiheessa mukana, mutta viimeistään toteutusvaiheessa heillä on vapaat kädet tehdä asiakkaan hyväksymän idean mukaiset julkaisut, jolloin niistä tulee seuraajille uskottavia.

Oikean sisällön lisäksi kampanjan onnistumisen kannalta on tärkeää tavoittaa oikea kohderyhmä heille uskottavalla vaikuttajalla. Bloggaajat, vloggaajat ja Instagram-vaikuttajat tavoittavat erinomaisesti 15—30-vuotiaat. Toki myös tätä vanhemmista löytyy heidän seuraajiaan, mutta ei kovin suuria määriä. Radio Novan ja Iskelmän Facebook-ryhmien seuraajista löytyvät 30-50-vuotiaat, joita ei tavoiteta niin helposti muiden vaikuttajaryhmien kautta. Siinä, missä vloggaaja vaikuttaa kaksikymppisen ostopäätökseen, Radio Novan juontaja vaikuttaa nelikymppiseen perheenpyörittäjään.

Case-esimerkki: K-Raudan Cello-keittiöt

Radio Novan Iltapäivässä taajuudella, netissä ja somessa toteutettiin kesän lopulla K-Raudan Cello-keittiöiden 3,5 viikon pituinen kampanja. Cello-keittiöiden pääkohderyhmänä ovat 35—50-vuotiaat, helppoutta ja toimivuutta arvostavat naiset, joilla on alaikäisiä lapsia. Lisäksi toisena kohderyhmänä ovat 51—65-vuotiaat, laatua ja tyyliä arvostat naiset.

Asiakkaalla oli kolme tavoitetta: 1) Lisätä tietoisuutta Cello-keittiöistä. 2) Tuoda esille K-Raudan remonttipalveluiden helppous ja kätevyys. 3) Saada asiakas valitsemaan Cello-keittiön, kun seuraava keittiöremontti tulee ajankohtaiseksi.

Näiden tavoitteiden ja kohderyhmien pohjalta radiokanavaksi valikoitui Radio Nova ja sosiaalisessa mediassa Radio Novan Iltapäivän Facebook-ryhmä. Sekä kanavalla että somessa seurattiin, kun juontaja Niina Backmanin värikäs ja satukirjan Liisa Ihmemaassa -henkinen keittiö koki täydellisen muodonmuutoksen. Niinan erikoinen keittiö on tullut tutuksi kuulijoille, koska se on aiemminkin ollut vahvasti mukana Radio Novan Iltapäivän sisällöissä, joten yhteistyö toimi luontevasti niin taajuudella kuin somessakin. Lisäksi spotti- ja displaykampanjalla ohjattiin radionova.fi-sivuston kampanjasivulle, jossa ihmiset pääsivät äänestämään itselleen mieleisintä Cello-keittiötä, jonka yksi onnekas voitti omakseen.

Niina teki kampanjan aikana kuusi videoblogimaista julkaisua, joissa seurattiin keittiöremontin etenemistä eri vaiheiden kautta vanhan keittiön esittelystä valmiiseen lopputulokseen. Uuden Cello-keittiön lisäksi videoiden kautta päästiin remontin keskellä esittelemään myös K-Raudan remonttipalveluita.

Kampanjan aikana tehtyjä somevideoita:

 

Kuusi videota tavoitti Radio Novan Iltapäivän Facebook-ryhmässä yhteensä noin 430 000 henkilöä ja niitä katsoi lähes 190 000 henkilöä. Kampanjalla tavoitettiin eniten tavoitekohderyhmän mukaisesti 35—44-vuotiaita naisia. Julkaisut saivat aikaan yhteensä lähes 3 000 reaktiota (tykkäykset, jaot, kommentit). Radio Novan Facebook-ryhmässä oli myös yksi taktinen julkaisu, jolla ohjattiin ihmisiä äänestämään kampanjasivulle. Tämä video tavoitti yli 56 000 henkilöä ja keräsi yli 14 000 katselukertaa sekä yli 800 reaktiota. Cello-keittiöt ja K-Rauta saivat sisältöä myös omiin Facebook-ryhmiinsä jakamalla näitä videoita myös niissä.

Asiakas oli tyytyväinen hyviin tuloksiin. K-Raudalta kerrotaan, että kampanjalla onnistuttiin lisäämään sekä Cello-keittiöiden että K-Raudan keittiöpalveluiden tunnettuutta, ja K-Rauta on huomattu markkinoilla yhdeksi keittiötarjoajaksi. Myös sellaisiin K-Rautoihin, joissa Cello-keittiöitä ei ole saatavilla, on tullut kyselyitä, ja asiakkaat on täytynyt ohjata muihin K-Rautoihin.

Asiakas myös kertoo, että Niinan keittiöyhteistyö kiinnosti kampanja-aikana Facebookissa ihmisiä, ja Cello-keittiöiden nettisivuilla vierailtiin yhteensä 50 186 kertaa, tavoite oli 50 000. Kampanjasivulla vieraili 19 000 henkilöä (tavoite oli 10 000) ja arvontaan osallistui 10 500 henkilöä (tavoite oli 4 000). Tunnettuuden kasvamisen lisäksi kampanja oli myös menestys myynnillisesti: rahallinen myynti kasvoi 57 prosenttia. Kampanjan aikana myytin 164 keittiötä, joten tavoite (150 keittiötä) ylitettiin.