Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

Musiikki kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

26. lokakuuta 2018

Lauri Domnick, Creative Director

Kukapa meistä ei rakastaisi musiikkia. Musiikki on valtavan henkilökohtainen asia, jonka jokainen kokee omalla tavallaan. Meistä jokainen on musiikin ammattilainen siinä mielessä, että pystymme sanomaan, mikä mielestämme on hyvää musiikkia ja mikä ei. Kysy mielipidettä hyvästä musiikista sadalta ihmiseltä, niin saat lähes sata erilaista vastausta. Eri tutkimusten mukaan vain 2—5 prosenttia maailman ihmisistä ei reagoi musiikkiin tunteillaan millään tavalla.

Sanotaan, että sanat ovat maailman voimakkaimpia aseita, ja niin ne omalla tavallaan ovatkin. Sanojen kanssa voimme olla (ja usein olemmekin) eri mieltä, mutta musiikilla voimme kommunikoida niin, ettei erimielisyyttä viestistä pääse syntymään. Musiikilla voimme kommunikoida esimerkiksi yrityksen arvoista valtavan paljon tehokkaammin, kuin sanoilla. Musiikki jatkaa kommunikointia silloin, kun sanat loppuvat. Se läpäisee kaikki rationaaliset suodattimemme ja sukeltaa suoraan aivojemme limbiseen järjestelmään, jossa se vaikuttaa tunteisiimme ja jää muistiin.

Musiikki luo vahvan tunnesiteen

Olen puhunut jopa uupumukseen asti Fazerin Sinisen brändimusiikista. Mutta jatkan siitä edelleen, sillä se on yksi upeimpia kotimaisia esimerkkejä pitkäaikaisesta ja johdonmukaisesta brändimusiikin käytöstä. Juhla Mokka on toinen hyvä esimerkki, samoin Silja Line. Saisin hullun leiman, jos väittäisin, että nämä ovat alansa arvostetuimpia brändejä musiikkinsa takia. Mutta ne ovat onnistuneet rakentamaan vuosien saatossa uskomattoman vahvan tunnesiteen meidän suomalaisten kanssa ja väitän, että niiden johdonmukaisella brändimusiikilla on ollut tässä oma, iso osansa.

Musiikilla on sitouttava vaikutus. Jos saat asiakkaan tuntemaan hyvän olon tunnetta ensimmäisen ostotapahtuman aikana, asiakas palaa luoksesi huomattavasti todennäköisemmin, kuin jos ostotapahtuma tuntuu neutraalilta tai negatiiviselta. Musiikilla voidaan vaikuttaa ostotapahtuman mielekkyyteen paljon enemmän, kuin yleisesti ajatellaan. Musiikki auttaa asiakastasi rakastumaan brändiisi ja synnyttämään suhteen välillenne tehokkaammin kuin visuaaliset tai verbaaliset viestit. Musiikki pystyy myös moninkertaistamaan näiden viestien tehokkuutta. En siis kehota ketään poistamaan näköaistille suunnattua mainontaa. Mutta kun se puhuu samaa kieltä musiikin kanssa, on sen vaikutus tutkitusti jopa kaksitoistakertainen.

”Musiikki auttaa asiakastasi rakastumaan brändiisi.”

Kuuletko vai kuunteletko?

Musiikkia voi vastaanottaa kahdella tavalla: kuunneltuna tai kuultuna. Kuunteleminen on aktiivista. Silloin kuuntelet musiikkia tietoisesti ja keskityt siihen. Kuuleminen puolestaan on passiivista. Kuulemme musiikin, mutta emme keskity siihen, se menee ikään kuin ohi. Kuulemme sen tiedostamatta. Yllättyisitkö, jos sanoisin, että musiikin vaikutus on sama, kuultiinpa se aktiivisesti tai passiivisesti? Näin se nimittäin toimii. Ainoa keino välttyä musiikin vaikutuksilta on eliminoida kuuloaisti, eli sulkea korvat kokonaan. Korvamme kuljettavat kaikki meitä ympäröivät äänet aivoillemme, jossa ne käsitellään. Ja jokainen ääni vaikuttaa meihin, halusimme tai emme.

”Jokainen ääni vaikuttaa meihin, halusimme tai emme.”

Musiikki ei vie huomiotamme pois muilta asioilta. Pystymme ajamaan autoa, kävelemään, katselemaan tuotteita kaupassa, keskustelemaan, syömään ja siivoamaan vaikka taustalla soisi musiikki. Yksikään visuaalinen brändiviesti ei pysty samaan.

Tutkimus* kertoo, että brändi, joka käyttää musiikkia johdonmukaisesti mainonnassaan muistetaan jopa 96 prosenttia todennäköisemmin kuin brändi, joka ei näin tee. Näiden brändien tuotteita ostetaan saman tutkimuksen mukaan jopa 24 prosenttia todennäköisemmin.

Ajattele, jos voisit musiikilla vaikuttaa tähän päätökseen positiivisesti. Ja voithan sinä. Jos konversio myymälässä paranisi musiikin ansiosta prosentin tai kaksi (jotka ovat hyvin maltillisia lukuja), sillä voisi monelle kauppiaalle olla maata järisyttäviä vaikutuksia.

Brändillänne on aivan taatusti jo visuaalinen ilme. Nyt on aika antaa sille ääni!

*) Adrian North (Heriot Watt University)

Lue myös kuvitteellinen esimerkki brändimusiikin käytöstä.

Lauri Domnick, Creative Director

Lauri on Bauer Median ääniguru, joka on jo 20 vuotta työskennellyt musiikin ja äänen sekä niihin liittyen eri yritysten asiakaskokemuksen parissa. Ääni on Laurille paitsi työ, myös intohimo. Hän on kiinnostunut sen monista vaikutuksista ihmisiin – myös itseensä.

Vapaa-aikansa Lauri viettää mieluiten kotimaan erämaissa kartta ja kompassi kädessään – poluilla tai niiden ulkopuolella

Kirjoittajan artikkelit