Käännä älylaitteesi vaakatasoon
Videolla vastuullisuusasiantuntija Katri Mäkinen kertoo Bauer Media Audion tekemästä vastuullisuustyöstä. Video on kuvattu v. 2024.
Vastuullisuustyömme ytimessä on sosiaalisen vastuullisuuden edistäminen. Uskomme, että hyvinvoiva, yhdenvertainen ja monimuotoinen työyhteisö heijastuu suoraan siihen, millaista arvoa tuotamme kuuntelijoille, asiakkaille ja yhteiskunnalle.
Sosiaalinen vastuullisuus näkyy arjessamme monella tasolla. DEI-strategiamme (diversity, equity & inclusion) ohjaa koko organisaatiota kohti kulttuuria, jossa erilaiset taustat, näkökulmat ja kokemukset nähdään vahvuuksina. Tavoitteenamme on varmistaa, että jokainen työntekijä voi kokea kuuluvansa joukkoon, kehittyvänsä työssään ja olevansa turvassa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Teemme töitä sen eteen, ettei työntekijäkokemuksessa ole eroa aliedustettujen ja enemmistöryhmien välillä. Haluamme olla houkutteleva työpaikka erilaisille ihmisille eri taustoista.
Arjessamme toimimme Turvallisemman tilan periaatteiden mukaisesti, jotka ohjaavat kohtaamisia, viestintää, tapahtumien järjestämistä ja sisäistä yhteistyötä. Jotta yhdenvertaisuus ei jäisi vain periaatteeksi, sitä tukevat konkreettisesti myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joka asettaa tavoitteet ja toimenpiteet syrjimättömän, saavutettavan ja inklusiivisen työympäristön varmistamiseksi.
Huolehdimme henkilöstön hyvinvoinnista pitkäjänteisesti. Panostamme sekä henkiseen että fyysiseen turvallisuuteen, varhaiseen tukeen sekä laadukkaaseen esihenkilöpalveluun.
Olemme ylpeä Helsinki Pride -yhteistyökumppani ja haluamme osaltamme edistää yhdenvertaisuutta ja LHBTQIA+ -yhteisön oikeuksia myös työyhteisömme ulkopuolella. Meillä äänen moninaisuus kuuluu siinä, keitä nostamme esiin ja millaisia tarinoita kerromme.
Olemme myös sitoutuneet koko Bauer Media Groupin vastuullisuusstrategiaan ja -tavoitteisiin. Koko henkilöstömme koulutetaan vuosittain noudattamaan Bauer Median eettisiä toimintaohjeita, jotka koskevat kaikkia vastuullisuutemme osa-alueita.
Vastuullisuus on myös arjen rakenteita: kestäviä, selkeitä ja eettisiä toimintatapoja. Lainsäädännön lisäksi noudatamme kaikessa toiminnassamme sisäisiä eettisiä toimintaohjeitamme. Hankinta- ja kulukäytäntömme tukevat läpinäkyvää ja tehokasta taloudenpitoa.
Tietoturva ja datan vastuullinen käsittely ovat kriittinen osa luotettavuuttamme. Käytössämme on yhtenäiset tietoturvaohjeet, jotka suojaavat sekä asiakkaidemme että henkilöstömme tietoja ja varmistavat, että toimimme lainsäädännön ja parhaiden käytäntöjen mukaisesti.
Olemme myös sitoutuneet koko Bauer Media Groupin vastuullisuusstrategiaan ja -tavoitteisiin. Koko henkilöstömme koulutetaan vuosittain noudattamaan Bauer Median eettisiä toimintaohjeita, jotka koskevat kaikkia vastuullisuutemme osa-alueita.
Edistämme ympäristövastuuta osana jokapäiväistä tekemistämme. Olemme laskeneet hiilijalanjälkemme ja parhaillaan määrittelemässä konkreettisia tavoitteita sen pienentämiseksi.
Arjessamme ympäristövastuu näkyy ekoteoissa, joita teemme yhdessä. Panostamme kierrätykseen ja suosimme vastuullisia hankintoja. Vältämme kertakäyttötuotteiden käyttöä ja ohjaamme henkilöstöä digitaaliseen vastuullisuuteen, kuten digisiivoukseen, jonka avulla voidaan mm. vähentää turhaa datankulutusta, tietoturvariskejä sekä hiilidioksidipäästöjä.
Olemme myös sitoutuneet koko Bauer Media Groupin vastuullisuusstrategiaan ja -tavoitteisiin. Koko henkilöstömme koulutetaan vuosittain noudattamaan Bauer Median eettisiä toimintaohjeita, jotka koskevat kaikkia vastuullisuutemme osa-alueita.
Vuoden 2025 aikana luomamme Turvallisemman tilan periaatteet pyrkivät varmistamaan toimitiloissamme ja tapahtumissamme kaikkia kohtaan asiallisen ja kunnioittavan käytöksen.
Kolme vuotta Helsinki Priden yhteistyökumppanina on ollut meille kunnia-asia. Olemme ylpeitä siitä, että Suomen suurimpana audiotalona meillä on mahdollisuus olla mukana luomassa maailmaa, jossa on tilaa kaikenlaisille äänille
Strategiajohtaja
People Partner
Vastuullisuus- ja markkinointiasiantuntija