Verkkosivut saavat pian uuden ulkoasun. Lue lisää uudesta yritysbrändistämme täältä.

Radiossa

Kesä ja radio – lyömätön pari

19. huhtikuuta 2018

Irmeli Ekholm, Tutkimus- ja kehityspäällikkö (12/2020 asti)

”Radio tuo päivään iloa, hyvää fiilistä ja ennen kaikkea tarjoilee käyttäjälleen vaivattomasti merkityksellistä sisältöä.” 

”Musiikkia klassikoista juuri tämän hetken kovimpiin uutuuksiin.”

”Ajankohtaisia ja kiinnostavia puheenaiheita.”

”Vinkkejä mitä tehdä tai minne mennä.”

Näin suomalaiset kuvailivat radion merkitystä kesällä Kantar TNS:n toteuttamassa, uunituoreessa kesätutkimuksessamme, johon osallistui 1200 yli 18-vuotiasta suomalaista.

Radio on kesän ykkösmedia

Radio on vahva tunnemedia, joka kuuluu kiinteästi suomalaisten elämään. Kesällä radion merkitys kuluttajien arjessa korostuu entisestään. Kuunteluun käytetty aika lisääntyy 22 prosentilla kaikissa ikäryhmissä, kun taas useimmilla muilla mediaryhmillä käyttö vähenee.

Kansallisen Radiotutkimuksen (KRT:n) kesän kuuntelijalukujen mukaan kaupallisen radion tavoittavuus pysyy korkealla ja kuunteluajat pitenevät. Kesäkuuntelun painopiste siirtyy hieman myöhäisempään iltaan, joka on hyvä huomioida kohtaamisajankohtia suunniteltaessa. Viime kesän kuunnelluin kaupallinen kanava oli Radio Nova.

Onko mediankäyttösi kesällä erilaista muihin vuodenaikoihin verrattuna?

 

Kesällä eletään ja kulutetaan fiiliksen mukaan

Kesän isoimmat hankinnat suunnitellaan etukäteen, mutta kesätutkimuksemme mukaan 40 prosenttia elää ja tekee kesähankintoja fiiliksen mukaan. Naiset ovat miehiä hieman suunnitelmallisempia. Myös pienten lasten vanhemmat suunnittelevat kesänsä muita tarkemmin.

Kesäaika höllentää monen suomalaisen kukkaronnyörejä: 42 prosenttia kertoo käyttävänsä kesällä selkeästi tai jonkin verran enemmän rahaa kuin muina vuodenaikoina. 30 prosenttia säästää rahaa kesän hankintoja varten.

 

Käytätkö kesällä rahaa samalla tavalla kuin muina vuodeaikoina?

 

 

Kesä vai kolme kesää?

Kesätutkimus toi selkeästi esille myös sen, että kesä jakautuu hankintojen ja tekemisten suhteen kolmeen jaksoon — kolmeen kesään. Alkukesällä tehdään suuret hankinnat, keskikesällä hankinnat keskittyvät lähinnä fiiliksellä tehtäviin asioihin ja loppukesällä (elo-syyskuussa), jolloin 21 prosenttia suomalaisista lomailee, tehdään sekä lomahankintoja että syksyyn suuntautuvia isompia ostoksia.

Lähde: TNS Kantar/Bauer Media, Kesätutkimus 2018, N=1211

Alla olevissa ääniklipeissä markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n Mind & Insight -johtaja Tarja Pentilä kertoo suomalaisten kesänvietosta, rahankäytöstä ja radion kuuntelusta. Haastattelijana Minna Jylhä Radio Novalta. (Huom! Pääset palaamaan klipistä takaisin artikkeliin back-painikkeella.)

KUUNTELE 1

KUUNTELE 2