Audio Landscape 2022

Miltä vuosi 2022 kuulostaa?

Äänenavaus vuoteen 2022

Ihmisellä on usein taipumus ajatella mustavalkoisesti, että uudet asiat ovat jotenkin pois vanhasta. Audion kehitys on kuitenkin jälleen osoittanut tämän ajatuksen vääräksi. Olemme viime vuosina kokeneet uusien audioalustojen vahvan esiinmarssin markkinaan ja ihmisten muuttavan kuuntelutottumuksiaan. Uskon tämän trendin jatkuvan vahvana tulevinakin vuosina.

Samaan aikaan radiolla menee erittäin hyvin. Koronapandemian muuttamasta arjesta huolimatta radion rooli arjen tapamediana on säilynyt, ja Suomessa radiomarkkina onkin ihmisille varsinainen karkkikauppa; tarjontaa löytyy ja sisältötekemiseen panostetaan.

Molemmat yllä mainitut asiat kuuluivat vahvasti myös markkinoijien mediavalinnoissa vuonna 2021. Radio palasi takaisin ”raiteilleen” ja elpyi haastavasta vuodesta 2020 erittäin nopeasti. Radio on osoittautunut monelle mainostajalle hienoksi strategiseksi välineeksi, jolla rakennetaan kasvua ja muutetaan suomalaisten mielikuvia ja ostotottumuksia.

Digitaalinen audio ottaa mainostajien valikoissa vasta ensiaskeleitaan, mutta kokemukset ovat osoittaneet, että kokeilut ovat olleet onnistuneita. Digiaudiolla voidaan vahvistaa tehokkaasti audiokampanjoita niin tavoittavuuden kuin kasvavan huomioarvonkin muodossa.

Toivon vuodelle 2022 vahvaa kasvua ja äänen rohkeaa hyödyntämistä. Olkoon käytettävä äänen muoto ja kohderyhmän tavoittamistapa mikä vaan – kunhan myös äänen suunnittelulle annetaan sen ansaitsema huomio!

Äänessä kuuluvan markkinoinnin puolesta

Sampsa Savolainen, Myyntijohtaja, valtakunnallinen myynti

Sampsa Savolainen

Myyntijohtaja, valtakunnallinen myynti

040 526 5186

sampsa.savolainen@bauermedia.fi


Sampsa johtaa Bauer Median valtakunnallisen mainonnan mediamyyntiä. Sampsan asiantuntijuus on vahvimmillaan myynnin ja markkinoinnin saralla. Isoimmat onnistumisen tunteet hän kokee asiakkaiden ja tiimiläistensä onnistumisen kautta, mahdollisimman isoja haasteita ratkoen. Sampsaa innostaa kasvun rakentaminen markkinoinnin välineillä sekä uudet keinot hyödyntää ääntä ajassa, jolloin kuuntelu kasvaa ja on merkityksellisempää kuin koskaan aikaisemmin. Sampsa lataa vapaa-aikana akkujaan valmentamalla jääkiekkojunioreita, harrastamalla maratonjuoksua sekä parantamalla lasten- ja nuorten harrastusmahdollisuuksia urheilun yhdistystoiminnassa.